Jepet

Tämän tekstin yläpuolella oleva tiuha teksti on suoraan Eeliksen kirjoittamat sivut. Selvennykseksi olen kirjoittanut nuo uudestaan koska noita ei jaksa lukea noin. Siis nauttikaa!

Muistelmia lapsuudesta ja nuoruudesta.

Olen syntynyt työläisperheeseen Viipurissa 1930, siis ennen talvisotaa.

Asuimme Sorvalin kaupunginosassa Viipurinlahden rannalla. Läheisen Sorvalin kasarmin katolla!

Lapsuus kului vailla huolia kalastellen, uiden ja koulua käyden siihen asti, kun sota alkoi! Sodan syttyessä olimme vielä koulussa, kun ensimmäinen pommitus alkoi. Opettaja sanoi, että nyt koulu loppui tähän ja lapset kotiin. Vanhemmat ihmiset kyyhöttivät sirpalesuojassa ja koettivat houkutella minuakin sinne, mutta en minä malttanut sinne mennä, kun nuoresta pojasta oli niin jännittävää, kun oli kymmeniä koneita ilmassa ja ilmatorjunta konekiväärit rätisivät läheisen Sorvalin kasarmin katolla!

Äiti tuli illan hämyssä töistä, pimeä oli kaupungissakin, kun oli pimennysmääräys voimassa! Vain palavat talot valaisivat maisemaa. Ei muuta kun tärkeimmät paperit, valokuvat ja vähän vaatetta faneeriseen matkalaulluun ja Viipurin asemalle!

Viipurin asemalla ei ollut mitään mahdollisuuksia nousta junaan, kun siellä oli tuhansia ja taas tuhansia pakokauhun vallassa olevia ihmisiä odottamassa junaan pääsyä. Siellä vielä aukesi matkalaukku ihmisten jalkoihin ja osa tavaroista jäi sinne tungokseen. Ei muuta, kun kotipaikan ohi jälleen ehkä noin viisi kilometriä. Yritettämään seuraavalta eli Tiehaaran asemalta junaan. Siellä Viipurista tuleva juna pyshtyi ottamaan muutamaa lapsiperhettä kyytiinsä ja äiti vei meidät lapset väkisellä junaan vaikka jun oli niin täynnä, että siinä ei ollut jalansijaa. Junan kulku oli hyvin hidasta monestakin syystä, ensinnäkin lastia oli niin paljon, että junan täytyi pysähtyä monta kertaa höyryä nostattamaan, kun se ei jaksanut vetää! Toiseksi täytyi aina välillä odottaa asemilla, että rintamalle menevät junat pääsivät ohittamaan! Kolmanneksi vielä täytyi pysähtyä metsäiselle taipaleelle suojaan, kun oli tiedossa edessä olevia pommituksia!

Vaikka me olimme lähteneet 30.11. niin olimme perillä vasta itsenäisyyspäivänä Pielavedellä, josta äiti oli kotoisin. Välillä olimme nukkuneet milloin minkin aseman lattialla ja ainakin yhden talon lattialla nukuimme myös. Hieman sekavissa tunnelmissa saavuimme äidin sisaren perheen pieneen mökkiin. Mökissä oli vain yksi huone, josta siitäkin tilasta vei huomattavan osuuden suuri uuni. talon väkeä oli neljä henkeä + meitä kolme, yhteensä siis seitsemän henkeä. Oli äidin sisko ja hänen miehensä, joka oli niin iäkäs, että häntä ei enää kutsuttu sotatehtäviin. Lisäksi oli serkkupoika, joka oli kuusi vuotta vanhempi kuin minä ja häntä vuotta nuorempi sisko. Meitä oli siis äiti, minä ja minun viisi vuotta nuorempi sisareni. Isä oli siellä jossakin. Kyllä se vaan sopu sijaa antoi.

Serkkupoika oli varsinainen Vaahteramäen Eemeli! Serkkupoika, Kauko nimeltään oli aina kepposia tekemässä. Minä tietysti hänen uskollisena apulaisenaan. Aika kului ulkona touhutessa ja illat innokkaasti korttia pelatessa. Meillä tosin oli omatekoiset kortit, sokerilaatikon pahvista leikatu ns. kaatajakortit! Niillä me iltakaudet pelattiin. Kaukoserkulla oli omatekoinen viulu, jonka kielet hän oli tehnyt sinkin säikeistä! Kyllä siitä vaan villiruusu irtosi, monet kerra minä kuuntelin lumoutuneena hänen soittoaan. Ensimmäiseksi hän yritti opettaa minulle tupakan polttoa. Hän pihisti isänsä tupakka-askista kaksi pöllitupakkaa ja antoi minulle toisen sekä käski vetää huolei henkeen, kun se on ihan mieto, kun siinä on mukamas vesileima! Minähän menin ihan pyörryksiin, kun en ollut ennen tupakkaa maistanut.

Siinä mökillä asui tilapäisesti serkkujen ja minun eno eli äidin ja hänen siskonsa nuorin veli. Huonon terveytensä vuoksi hän ei ollut sotahommissa. Hän teki metsätöitä elääkseen. Kun siinä oli aikamoinen mäki sinne mökille tullessa (töissä hän kulki suksilla) ja kun päivä oli lyhyt meni kotiintulo aina pimeään. Latu oli kuitenkin kova, että siinä pystyi pimeälläkin hiihtämään, varsinkaan kun ei tarvinnut vastaantulijoita varoa. Siispä me teimme päiväsaikaan enolle hyvän hyppyrin ja ku n eno tuli pimeässä töistä, oli hän ottanut komean ilmalennon. Hän oli kotiin tullessa kuin lumiukko, arvasimme oitis, että nyt on ansa lauennut. Kävimme paivän aikaan jäljet katsomassa ja komean ilmalennon eno oli tehnyt. Jäljistä päätellen eno oli ensimmäisiä, jokia hallitsi ns. v-tyylin ellei peräti x-tyylin.

Seuraava temppu oli lentävän lautasen lähettäminen. Siihen tarvittiin kevyt rautalankakehikko, se päällystettiin silkkipaperilla,    sinne sisään tervastrasselia ja eikun tulet ja mitä kovempi pakkanen, sen paremmin se kohosi ylös. Naapurissa oli siunailtu, että mikä taivaalla lentää?

Serkulla oli myös grammari ja siihen kovaääninen. Syksypimeällä se vietiin metsään tien varteen ja kovaääninen puuhun tien viereen. Iltamista tulevat päivittelivät, kun koivun latvasta kuuluu yölintu ja metsäkukkia.

Hieman vaarallisempi temppu oli, kun serkkupoika laittoi naapurin samanikäisen pojan tupakkaan ruutia! Se tapahtui niin, että hän veti pöllitupakasta puolet tupakkaa pois, laittoi tilalle ruutia ja päähän taas vähän tupakkaa ja askiin ensimmäiseksi, että Väinö, se oli sen kaverin nimi sen varmasti ottaa. Minä jo väistyin vähän etemmäksi, kun kaveri sitä sytytti. Olin varma, että se sähähtää jo sytyttäessä, mutta ei, toveri kerkesi savun vetäistä ennenkuin se sähähti. Väinöltä meni naama aivan mustaksi, mutta onneksi ei palanut! Ruuti oli mustaa ruutia. Mitä nyt kaveri vähän suuttui.

Serkku laittoi aina ansoja sille nuoremmalle enolle, joka oli heillä asumassa. Milloin oli lanka vedetty metsäpolun poikki, sen kun laukaisi niin puusta putosi nippu vanhoja kumiteräsaappaita. Kerran kuitenkin serkun ansaan meni suvun vanhin eli Kalle-eno, joka sui naapuripitäjässä eli Keiteleellä. Eno oli menossa todistajaksi Pielaveden käräjille. Hän oli menossa asianajajan mukana, joka hoiti sitä asiaa. Heidän tulostaan ei ollut mitään tietoa. Kalle-eno oli päättänyt, että ollaanpas siellä serkun luona yötä. Serkku oli taas laittanut ansan, joka oli kuitenkin tarkoitettu toiselle enolle. Se oli vähän järeämpi ansa eli ns. paukkuhälytin, jota käytettiin rintamalla paljastamaan naapurin liikkeet. Se ei kuitenkaan ketään tappanut vaan se ilmoitti kovalla paukulla ja kirkkaalla tulen leimahduksella, jos siihen lankaan joku koski. Serkku -24 syntyneenä oli jo ollut sodassa ja sieltä hän sellaisen toi. Pimeässä asianajaja sattui polulle ensin kulkien muutaman metrin enon edellä sotajuttuja puhuen! Kun tämä juristi astui siihen ansaan, silloin se rävähti. Juristi putosi heti polvilleen, eno pyörähti oitis ympäri ja lähti juoksemaan niin paljon kuin kintuistaan pääsi! Asianajaja heti, kun pääsi pystyyn läksi juoksemaan Kalle-enon perässä. Asianajaja joutui ensi töikseen ajamaan todistajaa jäljestä!!

Asianajaja huuteli takana, että Kalle elä jätä. Eno ei joutanut kuuntelemaan, mitä siellä takana huudettiin! Hän vaan lisäsi vauhtia arvellen, että se joku murhamies ampui hänen kaverinsa ja nyt jahtaa hänen henkeään. Loppujen lopuksi eno ei pysynyt siinä vauhdissa enää tiellä vaikka sillä kohtaa olikin jo kärrytie. Suvun vanhin juoksi suoraan valtaojaan ja kaveri niskaan. Siinä vasta ruettiin tunnustelemaan, että ootko se sinä Kalle ja sinä Viljami, joka oli sen juristin nimi. Jonkun aikaa siinä huohottivat ennenkuin uskalsivat suunnistaa parin sadan metrin päässä näkyviä naapurin valoja kohti. Sisään päästyään eno oli tunnistanut, että on tämä kummaa puolkuntaa, kun täällä ei uskalleta asua, kun miinakentän sisällä. Se vaan jäi minultakin kysymättä, että voittivatko ne juttunsa vai hävisivät käräjillä. Koko yönä ne kutsumattomat vieraat eivät kuitankaan olleet saaneet nukuttua.

 

Sitten kerron vielä yhden hassun tapahtuman, joka tosin olisi voinut käydä kohtalokkaaksikin. Tädin perheellä oli sittemmin jo uusi mökki, jossa oli kolme huonetta. Yhdessä huoneessa asui eräs K.....n leski, jolla oli kolme poikaa ja yksi tyttö, kaikki kuitenkin jo työelämässä kaupungissa. Erään kerran taas tuli yksi pojista Niilo nimeltään käymään äitinsä luona. Mukana hänellä iloluonteinen nainen sekä eväänä pari pulloa (kuperkeikkaöljyä!) Eli ns. Oy AB:n tuotteita. Ehkä näiden tuotteiden herkistämänä hän hyräili illan mittaan useampaan kertaan mielitietylleen, että (Tulenliekkinä saavuit kerran!) Vaikutti siltä ettei tämä ylkä muuta kappaletta osannutkaan. Illalla tämä nuori pari vetäytyi aittaan nukkumaan. Yöllä me kaikki kuitenkin herättiin pihalta kuuluvaan helkkarin moiseen meteliin. Nuori pari hakkaa makuuvaatteita tantereeseen. Makuuvaatteet ovat tulessa. Ylkä oli humalapäissään tupakoinut vuoteessa ja nukahtanut siihen. Onneksi kuitenkin viime hetkellä heräsivät. Heti tuli mieleen, että sitä se romanttinen laulelu illalla tiesi! Daami tuli sananmukaisesti tulenliekkinä. Saattaa herätä kysymys, että miksi tässä jutussa puhutaan niin paljon serkusta ja hänen tempauksistaan, ja kuitenkin kuuluvat kaikki minunkin lapsuuteeni ja nuoruuteeni.

Monet jutut voivat tuntua Munchausenin tarinoilta, ne ovat kuitenkin kaikki totisinta totta. Siihen aikaan ei ollut televisiota eikä meillä ainakaan ollut edes radiota. Huvit täytyi keksiä itse. Minäkin luin paljon. Kävin useampi viikon vaihde Pielaveden kirjastosta lainaamassa kirjoja. Kun ei ollut polkupyörää, tehtiin matka aina kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Matkaa oli yhteen suuntaan kymmenenkilometriä. Siis yhteensä kaksikymmentä kilometriä! Kaikenlainen urheilu oli myös tärkeä ajanviete. Isän kaveriksi metsätöihin jouduin jo kolmetoista vuotiaana. Siitä lähtien sitä on jo täytynyt elättää itsensä. Kuusitoista vanhan metsätöillä hankituilla rahoilla ostin huutokaupasta käytetyn polkupyörän, se oli suvun ensimmäinen polkupyörä. Sillä kävi matkanteko eri kevyesti. On vielä sanottava, että sodan takia kodista pois joutuminen jätti nuoren pojan mieleen lähtemättömät arvet.

Eelis Rikkinen 3.3.2008

Tokkapuu.

Tämä vekotin on tai oli hupa riistalintujen hengelle. Vuosina 1944-1950 olin tekemisissä em. laitteen kanssa.

Seuraavana kuvailen lyhyesti tokkapuun rakennetta. 2 kpl 2-3 m pitkää 5-7 sm halkaisijaltaan, kuusi riukua.  vain syksyllä. 2-4 kpl n. 80 sm pitkää tolppaa. Painoiksi 2-3 pölliä, lisäksi kiviä. Myös lukot ja viritysvarpu ja vihit. Tämä vempain asetettiin juurikan perseeseen hiekkaperäiselle kankaalle. Vain syksyllä tämä laite oli käytössä. Tässä on kertomus sodan jälkeisestä kehitysajasta. Lisää tietoa internetistä www.tokkapuu/kuusenoksa

Savon Parriisissa 15.11.2007

"Köpö" Emeritus Intelligentsi ja alias Pentti Toivon poeka Holopainen

 

Norjan matka.

11.8.2008 Lähtö tapahtui. Yli 40 oli paikalla, kaupungin talon takaa, muutama tuli vielä Päivärannasta.

Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, kohti Rovaniemeä. Arpajaiset toivat voitoillaan iloisen mielen. Rinkelikahvit suoritettiin ennen Rovaniemeä. Kun yöasia oli varmistettu läksimme vaihtamaan Norjan + Ruotsin valuuttaa.

Aukiolla oli erikoinen patsas näistä meidän euroviisuvoittajista. Totesin vain, että siinä ne meidän hirviöt on.

Tuttujakin löytyi meidän matkaseurueesta. Leppävirralta kattilan tekijä. Rauhoituttiin Gumulus-hotelliin iltaruokailuun antaumuksella. Hieman päivän uutisia katsellen ja unten maille. Hyvin onnistui.

Elina suoritti aamuherätyksen tavanomaisesti. Ei kun  aamupalalle. Lähtö onnistui hyvin, kaikki olivat ajallaan autolla.

Oli rajan ylitys Ruotsin puolelle, rautamalmikaupunkiin, Kiirunaan. JATKUU

Ihmeellisiä asioita selvisi kuinka kaupungin altakin louhitaan malmikiveä. Koko kaupunki on siirrettävä kirkkoa myöten, yli 40 km toiseen paikkaan. Malmikivi siirretään junalla Narviikin satamakaupunkiin, jossa se lastataan laivaan. Mahtavat olivat siirtolaitteet.

Kuusiraja tuli selvästi vastaan, ja vuoret kohosivat mahtavina korkeuksiin.

Tarinat loppui autossa ja silmät suureni jokaisella. Kamerat löytyivät jopa muutamilla kiikaritkin (minullakin). Kävelimme kaupunkia, joka on pitkin rantaa. Ruoka oli erikoinen lohikuutiokeitto. Kissakala paistettuna, 1500 m syvällä elävä, valkoinen liha, mutta erityisen maukas, ei ruotoja.

Uutta oli vanhassa hotellissa kaikki toimi ovilipulla, jopa sähköt syttyivät samalla tavoin. Sängyt oli houkuttelevan hyvät ja uni onnistui.

13.8. Aamupalalla arveltiin, että taisi olla valaan lihapala, kun täytti niin hyvin. Evästä muuten sai ottaa mukaankin. Olisko Saksalaiset opettaneet moisen tavan?

Pilvet liikkuivat alhaalla kuin vuorelta alas putoavina. Sillat olivat tosi mahtavia, paljon riippusiltoja. Tiet ovat myös asfalttia ja hyvin tehtyjä. Ajettiin 600 m pitkä silta, joka tuntui aivan uskomattomalta sivusta katsottuna. Jatkettu muutama vuosi takaperin. Sitten alkoi uusittu tie, jossa tunneleita toista kymmentä. Pisin yli 6 km lahden alittava 16 m meren pinnan alapuolella. Korvat meni tukkoon ja vielä erittäin paljon mutkia. Lahden vedet oli turkoosin värisiä, rannat aivan valkoista hiekkaa kuin lunta olisi satanut.

Ilma oli sumuinen ja sade hieman sotki maisemia. Vuorelta tuli vesivirtoja tehden ilman kosteaksi usvasta hävittäen vuoret kokonaan paikka paikoin.

Ranbeg kylä oli erikoinen, paljon lampaita ja kutujuuston tekopaikka, joka on maultaan kuin suklaata, rusehtava, mutta minusta hyvää.

Lofooteille tulo hämmästytti jokaista, paljaita kallioita, vain laaksoissa kuin lepikkoa. Aavan meren puolella nousi höyry vedestä. Olisdiko Kolf-virta vaikuttajana. Pakkaselle ei kuitenkaan päästä talvellakaan.

Saavuttiin lepopaikkaan. Yövyttiin 6 m korkeudella, pylväiden päässä oli asunnot, nousuveden takia.

Ruoka oli tosi hyvää, seisovasta pöydästä. Raavilohta, mustekalaa (valkoisena) kermaperunat. Tehtiin aamupalat valmiiksi voipaperiin. Erikoista oli, kun pieniin tuupeihin oli tungettu pastat, levitteet, mäti ja suklaa, jotka kelpasi kaikille. Puhdas vesi oli erikoinen merivedestä tehtyä ja hyvää.

14.8. Herätys oli aikainen, klo 4.00. Viideltä astuimme laivaan. Linja-autoja ruumaan meni 6 kpl ja pikkuautoja yli 30 kpl. Aamuaurinko kultasi vuoret aivan erilaisiksi. Merelle päästyämme vuorten ylitse vyöryivät pilvet kuin pullataikina, mahtava näky.

Merimatka kesti 3 tuntia hyvin kokemuksin. Ulkokannella oli kylmää, pohjatuulen takia. Buudöössä käytiin katsomassa satama- ja torielämää.

Kallista on Norjan maassa elämän välttämättömät tarvikkeet. Ehkä palkkataso on toista kuin meillä.

Kävimme vielä kaupassa viimeiset Norjan kruunut hävittämässä, kutujuustoon.

Saavuimme valtavien vuorijonojen korkealta vuorelta Ruotsin puolelle, korvat tukossa. Kunta oli Ruotsin suurin joutomaansa ansiosta. Matkasta paras tuntui olevan takanapäin. Tulimme yöpymispaikkaan,Lyctan hotelli. Erikoinen ruoka Ruotsalaisittain. Isot possunfileet kermaperunoilla. Santsatakin sai. Mansikkakakku kahvilla jälkiruuaksi ja suihkun kautta sänkyyn.

15.8. Arjeplok oli kylä, jossa yövyimme. Toiset kävivät kirkkoja katsomassa ja toiset museossa, josta sain ainoan povon? kameraani. Videokamera pääsi oikeuksiinsa, koska kuvan voi ottaa vaikka 10 sm päästä.

Kohti Haaparantaa, jossa käytiin hehtaarikaupassa, viimeiset Ruotsin kruunut tuhlaamassa.

Ikea on valtava kauppa. 4 tuntia menee, jos ympäri kiertää. Ostettavaakin löytyi. Oudolta tuntui, kun tullit olivat autioita, ohiteltiin vaan.

Tornio ajettiin ohitse. Erikoista oli kuin paljon Ruotsiin on tehty liikenneympyröitä, jotka toimivat tosi joustavasti. Kemi tuoksui tosi omituiselta ja kuskilla auto liikkui 

liukkaammin.

Mainitsin, että rahako se noin tuoksuu. Haukiputaalla oli meri silmien alla aavana

 

Saavuimme Ouluun. Cumulus oli nukkumapaikka. Ruoka oli taas hyvää ja riittävästi. Keskenkasvuiset perunat öljyssä paistettuna + broilerin lihaa suikaleina. Jälkiherkkua oli monta vaihtoehtoa. Telkkariakin sai seurata samalla. Urheilu oli kisojen takia päällimmäisenä. Väsymys iski ruuan päälle, jokainen vetäytyi huoneisiin. Matkan rasitukset suihkussa ja unten maille.

16.8. Lämmin henkäys tuli lounaasta.Aurinkoinen päivä. Läksimme Oulun torille. Poliisi patsas tukevana oli kauppahallin edessä. Löysin puuvillaiset monitoimiliivit, joihin ihastuin. Kreikkalainen myyjä oli puhelias, suomalaisen kanssa naimisissa. Hallista löytyi pistomuikut, nahkiaisia ei löytynyt. Raahessa käytiin pieni lenkki vanhoja taloja katsastamassa, meri näkyi.

Kalajoen hiekat kierrettiin, hiljaista oli turisteista.

Ylivieskan kautta pohjanmaa tasaisille. Sievi oli erikoisen tasasta. Runnin ruosteinen vesi näkyi jo linja-autoon.

Kiuruvedellä Vaskikellossa viimeinen kahvitauko. Iisalmeen jäi osa sakista. Vuorelaan ja Päivärantaan.

Niin oli unohtumaton matka tehty. Paljon jäi mieleen. Rahaa ei mennyt hukkaan.

Sulo Leminen

Alkuun oli tarkoitus, että Jepet kerhossaan käyttävät erilaisia aiheita, mutta ensi hurauksen (8-10 henk.) jälkeen kävi kato ja siirryimme pelikortteihin.  Jepet ovat saaneet lisukkeeksi Joosefiinat. Sitä ennen pojat kirjoittivat omia vanhoja kokemuksiaan eri asioista, jotka tässä alla.  Peli-illassa ke klo 16.00 alkaen  on välillä kaksikin ryhmää ja hauskaa on ollut. Tule siis sinäkin mukaan.
 

 

 

Riihen puinti.

Oli syyskuun 15 . 1946.

Mummo tuumasi ruokapöydässä. Huomenna olis riihen ahtaminen ja lämmitys.

Se on kuukauden kypsynyt kuhilailla. Kun se Laurinpäivänä edellisenä vuonna kylvettiin maahan. Siipikusiainen nousi silloin häälennollensa.

Katkaisu ja maasta korjaus laskettiin tammikuun ensi suvesta 200 päivää, eli elokuun 15. päivä tehtiin lyhteet ja kuhilaat 10 kpl kuhunkin.

Ahtaminen riiheen olikin kova puuha. 300 lyhdettä työnnettiin pyöreän puun kahtapuolen, että lyhde pysyi pystyssä vierekkäin. Yläpuolelle jäi metrin verran ilmatilaa ja savulle. Alapuolelle 2,5 m. Kaikki saatiin paikoilleen. Otettiin välistä muutama pois lämpö ja savunkiertoa varten. Uunin pohjalle 20 sm olkia, sitten 5 sm pyöreä leppä taakse, keskelle ja eteen. Niiden päälle samanpaksuiset uunin pituussuuntaan vierekkäin kuin sormet.

Lattia piti harjata varpaluudella puhtaaksi. Sitä hän teroitti, että koeta muistaa kaikki tekemäsi, siitä on hyötyä elämässä.

Seuraavana päivänä lämmitys uusittiin. Yksi kerros puita pantiin lisää. Lattia, jolle oli lyhteistä pudonnut heinäsirkkoja ja myös siivekkäitä eläimiä, lakaistiin taas puhtaaksi.  

Kolmantena päivänä sama uusittiin, sankollinen tuli eläimiä lattialta..

Neljäs aamu oli aikainen lähtö riihelle. Naapurin isäntä tuli auttamaan. Riihen oven sisällä oli mummon käsi hetken ja totesi, eikun puimaan. Lyhteitä pudoteltiin 10  kappaletta kerrallaan, lyötiin nurkkaan jossa oli poikkipuu. Isoimmat jyvät putosivat herkästi irti heti. Lyhde aukaistiin ja riusalla lyötiin lattiaa vasten ja loput jyvät irtosivat. Niistä tehtiin ennen hevoselle leipää, varsinkin rahtihevoselle.

Viskuukoneella tähkistä otettiin viimeiset jyvät talteen. 300 lyhteestä tuli 8 hehtoa eli 8 säkkiä (82 kg/säkki), niistä siirrettiin aittaan  2 säkkiä, 4 vietiin heinien silälle latoon. Se ei kelpaa hiirille eikä rotalle koska savun haju suojaa.

Seuraavana päivänä saapui sosiaalitoimistosta tarkastaja, tiedusteli, että täällä on riihipuitu, saako sadon tarkastaa. Käytiin aitassa, 2 säkkiä riihessä pienet jyvät oli vielä viskuukoneen vieressä pari säkkiä. - Katseli ja arvioi.

Hänen on takavarikoitava yksi säkki, se korvataan sitten kun valtio vaurastuu. Niin opin minäkin, miten luonto antaa outoa ruokaa, mutta kovan työn takana se voi olla.

Kirjoittanut Sulo Leminen 1.10.2007